Kuva: Jussi Häkkilä

Muhoksen kouluissa ja päiväkodeissa vähennetään energiankulutusta

20.01.2020 11:15 - Jussi Häkkilä

Muhoksen kunnan kouluissa ja päiväkodeissa on tämän vuoden alusta otettu käyttöön niin sanottu 50/50-menetelmä.

Muhoksen kunnan kouluissa ja päiväkodeissa on tämän vuoden alusta otettu käyttöön niin sanottu 50/50-menetelmä. Menetelmällä tavoitellaan kustannussäästöä sekä energiatietoisuuden ja kestävän kehityksen tavoitteiden edistämistä osana kasvatus- ja opetustyötä. Koulujen ja päiväkotien päätavoitteena on vähentää energiankulutusta ja taistella siten ilmastonmuutosta vastaan. Menetelmän periaatteiden mukaisesti kunta palauttaa kouluille ja päiväkodeille puolet siitä rahallisesta säästöstä, jonka nämä energiansäästöllään saavat aikaan. Yksikkö saa itse päättää tämän rahan käytöstä.

Alkuvaiheessa mallin käyttöönotto toteutetaan niissä yksiköissä, joissa ei ole tehty tai olla tekemässä muutoksia kiinteistöihin. Tämän vuoden aikana mallia toteutetaan
Laitasaaren koulussa ja Koivulehdon päiväkodissa.

Lue myös: Pumppuvesivoimaan perustuvan energiavaraston demolaitos toteutumassa Pyhäjärvelle

Kilpailut

Uusimmat