Kuva: Metsähallitus

Poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan yksittäisen henkilön ympäristörikoksista Lapissa

27.02.2019 14:27 - Ari Kettukangas

Lupamääräyksien noudattamatta jättämisellä toiminnanharjoittajan epäillään saavuttaneen taloudellista hyötyä noin neljän vuoden ajanjaksolla arviolta 150 000 - 200 000 euroa. Mahdollisesta maaperän pilaantumisesta aiheutunutta vahinkoa on tässä vaiheessa vielä mahdotonta arvioida, mutta ELY-keskuksen arvion mukaan kunnostuksen kustannukset ovat ainakin 100 000 euron luokkaa.

Poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan, jossa henkilöä epäillään mm. ympäristörikoksista. Asiassa on kyse Lapin alueella sijaitsevasta jätteenkäsittelylaitoksesta, jonka toiminnassa epäillään syyllistytyn mm. ympäristön turmelemiseen sekä ympäristönsuojelulain rikkomiseen. Lapin poliisin talousrikostutkinnassa suoritetun esitutkinnan perusteella toiminnanharjoittajan epäillään laiminlyöneen lukuisia ympäristöluvan lupamääräyksiä ja aiheuttaneen toimillaan maaperän pilaantumista tai ainakin konkreettista pilaantumisen vaaraa. Lupamääräyksien noudattamatta jättämisellä toiminnanharjoittajan epäillään saavuttaneen taloudellista hyötyä noin neljän vuoden ajanjaksolla arviolta 150.000,00 - 200.000,00 euroa. Mahdollisesta maaperän pilaantumisesta aiheutunutta vahinkoa on tässä vaiheessa vielä mahdotonta arvioida, mutta ELY-keskuksen arvion mukaan kunnostuksen kustannukset ovat ainakin 100.000,00 euron luokkaa. Koska asiassa epäillään liiketoiminnan yhteydessä tapahtuneita lainvastaisia tekoja, epäillyn henkilön osalta on tutkittu myös liiketoimintakieltoon määräämisen edellytykset.

Lue myös: Salla alkaa valmistella oman kansallispuiston perustamista

Kilpailut

Uusimmat