Kuva: Fotolia

Lapin kehittämiseen jälleen viime vuonna miljoonien rahoituspotti

22.05.2017 09:40 - Jussi Häkkilä

Lapin ammattikorkeakoulu on jälleen kärkikolmikossa ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehittämis- ja innovaatiotoiminnan ulkoisessa rahoituksessa.

Lapin ammattikorkeakoulu on jälleen kärkikolmikossa ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehittämis- ja innovaatiotoiminnan ulkoisessa rahoituksessa. Rahoittajat sijoittivat ammattikorkeakoulun vetämiin alueen kehittämishankkeisiin viime vuonna 5,4 miljoonaa euroa. Viime vuonna edelle ajoivat vain Mikkelin ja Turun ammattikorkeakoulut. Kolmikko oli sama myös edellisvuonna.

Suomessa on 26 ammattikorkeakoulua, jotka tekivät viime vuonna tutkimus- ja kehittämis- ja innovaatiotyötä yhteensä 143:n miljoonan euron edestä. Keskimäärin toiminta rahoitettiin ulkopuolisella rahoituksella 60-prosenttisesti. Lapissa ulkopuolinen rahoitus kattoi 67 prosenttia menoista. Hanketoiminnan volyymi oli reilut 8 miljoonaa euroa, ja se työllisti Lapissa 106 henkilöä.

Tällä hetkellä Lapin ammattikorkeakoululla on käynnissä 107 hanketta, joista 17 on kansainvälisiä. Tutkimus- ja kehittämistyötä tehdään kaikissa kolmessa kampuskaupungissa: Kemissä, Rovaniemellä ja Torniossa.

Kilpailut

Uusimmat