Kokkolan väylän ja sataman syventämistyöt valmistuivat

30.09.2020 09:43 - Jussi Häkkilä

Kokkolan Satama Oy:n toimitusjohtaja Torbjörn Wittingiä haastattelee Jussi Häkkilä.

Kokkolan väylällä ja satamassa kaksi vuotta sitten alkaneet ruoppaustyöt ovat valmistuneet. Syväväylä otetaan käyttöön uudella 14:n metrin kulkusyvyydellä tänään, kolme kuukautta etuajassa alkuperäiseen aikataulutavoitteeseen nähden. Sataman laajentamistyöt kuten penkereiden rakentaminen sekä muut hankkeen viimeistelytyöt jatkuvat vielä vuoden loppuun.

Hankkeen aikana väylältä ja satama-altaasta poistettiin yhteensä 2,4 miljoonaa kuutiota maamassoja ja louhetta, jotka hyödynnettiin uusien satamakenttien rakentamisessa ja Pommisaaren täytöissä. Merenpohjaa satamassa ja väylällä puhdistettiin, eli merkittävä määrä pilaantuneita massoja poistettiin ja toimitettiin niille varattuihin läjitysaltaisiin pois meriympäristöstä.

Kokkolan meriväylähanke kuuluu Väyläviraston suurimpiin vesiväylähankkeisiin kautta aikojen. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 63 miljoonaa euroa, joista Kokkolan Satama Oy:n osuus on 28 miljoonaa euroa.

Lue myös: Kokkolan sataman syväväylän ruoppaus alkaa

Kilpailut

Uusimmat