Kuva: Jussi Häkkilä

Kymmeniä naisia huijannut keskipohjalaismies kiinni

22.06.2020 12:15 - Jussi Häkkilä

Keskipohjalaista 1960-luvulla syntynyttä miestä epäillään lukuisista petoksista.

Keskipohjalaista 1960-luvulla syntynyttä miestä epäillään lukuisista petoksista.
Hänen epäillään yli kymmenen vuoden aikana huijanneen eri puolilta Suomea kotoisin olevilta eri-ikäisiltä naisilta yli 1,3 miljoonaa euroa. Yksittäiset summat ovat muutamasta tuhannesta eurosta satoihin tuhansiin euroihin. Asianomistajia on poliisin tiedossa 37, joista iäkkäin on syntynyt 1930-luvulla. Tekijä on valinnut kohteensa mm. tanssipaikoilta ja risteilyiltä.

Mies on erilaisilla lupauksilla ja yhteisen elämän lupausten varjolla saanut luotua asianomistajiin luottamuksellisen suhteen. Tämän jälkeen on alkanut rahojen pyytäminen erilaisiin syihin vedoten. Epäillyllä on ollut yhtä aikaa useita naisia, joita hän on huijannut. Epäillyllä ei ole ollut aikomusta, eikä edes mahdollisuutta maksaa saamiaan ja lainaamiaan rahoja takaisin lupauksista huolimatta. Epäilty on käyttänyt naisilta saamansa varat eri tarkoituksiin.

Tekijä on ollut esitutkinnan aikana vangittuna. Tekoja tutkitaan petoksina ja törkeinä petoksina. Esitutkinta valmistuu loppukesästä ja juttukokonaisuus siirtyy sen jälkeen syyteharkintaan.

Lue myös: Pankkikorttihuijarit kiinni Oulussa

Kilpailut

Uusimmat