Soite onnistui laskemaan kustannuksia jo ensimmäisenä toimintavuotenaan

27.03.2018 08:51 - Jussi Häkkilä

Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten ensimmäisen toimintavuoden perusteella uudenlaisella toimintamallilla on nopeasti voitu saavuttaa niin toiminnallisia kuin taloudellisia hyötyjä.

Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten ensimmäisen toimintavuoden perusteella uudenlaisella toimintamallilla on nopeasti voitu saavuttaa niin toiminnallisia kuin taloudellisia hyötyjä. Soiten hallitus hyväksyi viime vuoden tilinpäätöksen eilen pitämässään kokouksessa. Tilinpäätös osoittaa ylijäämää noin 1,1 miljoonaa euroa. Soite on onnistunut laskemaan kustannuksia merkittävästi ja aiemmin kasvussa olleet kustannukset ovat kääntyneet säästöksi. Jäsenkuntalaskutuksen keskimääräinen lasku edellisvuoden tasoon verrattuna oli 2,45 prosenttia. Kustannusten laskun taustalla on ensisijassa uudenlainen tapa toimia ja johtaa yhdistettyjä palveluketjuja. Soite on saanut lyhennettyä sekä jonotusaikoja että sairaalassa vietettäviä vuorokausia. Käytännössä potilas siis pääsee sekä hoitoon että sieltä pois entistä nopeammin. Palveluja on tuotu entistä enemmän myös koteihin.
Kustannusten laskun selittävänä tekijänä on lisäksi ns. kilpailukykysopimus, joka toi Soitelle lähes kahden miljoonan euron kustannushyödyn.

Hallitus hyväksyi myös esitettäväksi valtuustolle esityksen, jonka mukaisesti osa tuloksesta kohdistettaisiin henkilöstön työhyvinvoinnin ja työn kehittämiseen.

Lue myös: Soite hakee sote-uudistuksen valinnanvapauspilottiin

Kilpailut

Uusimmat