Tornion viime vuoden tilinpäätöksen mukaan talous pysyy vakaalla pohjalla ja ylijäämää kertyi 8,3 miljoonaa euroa. Hyvää tulosta selittävät etenkin sote-uudistukseen liittyvät kertaluonteiset verotulojen tilitykset.
Lappi
4 kuukautta sitten
LapWall Oyj aloitti viime heinäkuussa muutosneuvottelut KW-Componentin liiketoimintakaupassa siirtyneessä Raahen yksikössään. Muutosneuvottelut johtivat Raahen yksikön sulkemiseen ja kaikkien noin 20 työntekijän irtisanomiseen. Yksikkö suljettiin marraskuussa.
Pohjois-Pohjanmaa
6 kuukautta sitten
Fodelia konserni on julkaissut viime vuoden tilinpäätöksensä.
Pohjois-Pohjanmaa
6 kuukautta sitten
SSAB julkisti tänään vuoden 2023 tilinpäätöstiedotteensa.
Pohjois-Pohjanmaa
6 kuukautta sitten
Arvo Sijoitusosuuskunnan varsinainen osuuskuntakokous pidettiin eilen Ylivieskassa.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Oulun yhteinen kirkkoneuvosto hyväksyi eilisessä kokouksessaan seurakuntayhtymän viime vuoden tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Ylivieskan seurakunnan kirkkoneuvosto hyväksyi eilisessä kokouksessaan viime vuoden tilinpäätöksen.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Pohjois-Pohjanmaan liiton viime vuoden tulos oli 213 026,84 euroa alijäämäinen.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Sievin kunnan viime vuoden tilinpäätös osoittaa yli kahden miljoonan euron ylijäämää.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Sievin kunnan tilinpäätös viime vuodelta osoittaa hieman yli kahden miljoonan euron ylijäämää, eli Sievin kunta teki toisena peräkkäisenä vuonna reilusti ylijäämäistä tulosta.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Koulutuskuntayhtymä Lappian viime vuoden tulos oli 1,1 miljoonaa euroa tappiollinen.
Lappi
yli 2 vuotta sitten
Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän viime vuoden tilinpäätös alittaa talousarvion lähes 2,2:lla miljoonalla eurolla siitä huolimatta, että koronavirus on kuormittanut sote-palveluiden tuottajia jo kolmatta vuotta.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappian viime vuoden tilinpäätöksen mukaan yhtymän tulos oli lähes 1,1 miljoona euroa ja vuosikate 3,8 miljoonaa.
Lappi
yli 3 vuotta sitten
Oulun seurakuntien viime vuoden tilinpäätös osoittaa hieman yli 600 000 euroa ylijäämää.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 4 vuotta sitten
Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntahallitus hyväksyi eilisessä kokouksessaan liiton toiminnallisten tavoitteiden toteutumisen, tilinpäätöksen ja tuloksen.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 4 vuotta sitten
Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten ensimmäisen toimintavuoden perusteella uudenlaisella toimintamallilla on nopeasti voitu saavuttaa niin toiminnallisia kuin taloudellisia hyötyjä.
Keski-Pohjanmaa
yli 6 vuotta sitten