Oulun hallinto-oikeus on lähettänyt Oulun kaupungille kirjeen Matti Matinheikin varoitukseen liittyvästä aineistosta.
Hannu Kauppia jututtaa Kalle-Kari Leppäjärvi.
Minna Piiraista Digi- ja väestötietovirastosta haastattelee Jussi Häkkilä.
Oulun Postimerkkikerhon puheenjohtaja Ilkka Salosta haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston asiakkailleen jakamaa tietoa on yhdistetty vääristellysti rokotevastaiseen kampanjaan eri puolilla Suomea viimeisen kahden viikon aikana.
Oulun poliisilaitos on tutkinut lokakuusta 2019 alkaen tapahtunutta mittavaa huijaus- ja petosvyyhtiä, joka liittyy Postin OmaPosti -palveluun sekä oululaisen taksiyrityksen applikaatioon.
Ari Kettukankaan jututettavana Kemin kaupungin sivistyspalveluista suunnittelija Venla-Eeva Kakko.
Posti on tehnyt hankintasopimuksen kolmesta uudesta lajittelukoneesta, joilla pystytään lajittelemaan aiempaa nopeammin, tarkemmin ja monipuolisemmin printtituotteita.
Rovaniemellä Syväsenvaaran omakotitaloalueella on ajettu kumoon useita postilaatikkotelineitä.
Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU hylkäsi valtakunnansovittelijan eilen jättämän sovintoehdotuksen.
Postinjakelua, käsittelyä ja kuljetusta koskeva lakko alkoi tänään kello kuusi.
Palvelualojen työnantajat Paltan ja Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n väliset valtakunnansovittelijan johdolla käydyt työehtosopimusneuvottelut eivät eilen tuottaneet ratkaisua, joten PAU:n ilmoittama lakko alkaa ensi maanantaina kello kuusi ja jatkuu sunnuntaihin 24. tätä kuuta saakka, ellei neuvotteluissa sitä ennen päästä ratkaisuun.
PAU tiedotti tänään kolmen viikon päästä alkavista työtaistelutoimenpiteistä, mikäli neuvottelutulokseen ei päästä sitä ennen. Posti arvioi lakon mahdollisia vaikutuksia parhaillaan ja tiedottaa tilanteesta, kun tarkemman arvion antaminen on mahdollista ja PAU on toimittanut viralliset lakkoilmoitukset. Posti on postimäärän rajun vähentymisen takia historiansa vakavimmassa tilanteessa ja seuraavina vuosina kirjemäärän lasku kiihtyy. Tämä tilanne löytyy edestä myös työtaisteluiden jälkeen. Posti toivoo, että sopimukseen päästään mahdollisimman pian. Posti on varautunut häiriötilanteisiin poikkeusjärjestelyillä.
Postilaatikon sijainnista äityneen riidan seurauksena toinen miehistä suihkutti jotain kaasua toisen naapurin kasvoille.
Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU aloitti viime yönä työtaistelutoimet vastalauseena työnantajan ilmoitukselle muuttaa alan työehtosopimuksia.
Oulun kaupungin yhteisökoordinaattori Helena Poukkasta haastattelee Jussi Häkkilä.