Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin Tulevaisuuden tuotantoteknologiat-tutkimusryhmä, Centria-ammattikorkeakoulu sekä Nivalan Teollisuuskylä ovat saaneet lähes 700 000:n euron rahoituksen hankkeelle, jossa hyödynnetään alueella kehitettyjen ultralujien terästen ominaisuuksia puutuotteiden kehittämiseksi
Pohjois-Pohjanmaa
eilen
Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituuttiin ja Oulun yliopiston kauppakorkeakouluun on perustettu mikroyrittäjyyden professuuri.
Pohjois-Pohjanmaa
9 kuukautta sitten
Liikunnan asiantuntija Anna-Maria Mansikkaa Ikäinstituutista haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
11 kuukautta sitten
Pyöräliiton toiminnanjohtaja Matti Koistista haastattelee Jussi Häkkilä.
Pookin Päivä
noin vuosi sitten
Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin johtaja, professori Matti Muhosta haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
ODL Liikuntaklinikan palvelupäällikkö Kaisu Kaikkosta haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 3 vuotta sitten
Peliviikon koordinaattori Tommi Tossavaista Kansallisesta audiovisuaalisesta instituutista haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 3 vuotta sitten
Miilukangas Oy:n toimitusjohtaja Pekka Miilukangasta haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 3 vuotta sitten
Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin johtaja Matti Muhosta haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 3 vuotta sitten
DIH-koordinaattori Mikko Himankaa Centria-ammattikorkeakoulusta haastattelee Jussi Häkkilä.
Keski-Pohjanmaa
yli 4 vuotta sitten
Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin johtaja, professori Matti Muhosta haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 4 vuotta sitten
Saamelaisalueen koulutuskeskus, Diakonia-ammattikorkeakoulu ja Oulun yliopiston Giellagas-instituutti aloittavat uuden saamen kielten tulkkauksen täydennyskoulutuksen.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 4 vuotta sitten
Suomen ensimmäinen mikroyrittäjyyden koulutus alkaa Oulun yliopistossa.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 5 vuotta sitten
Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin Mikroyrittäjyyskeskus MicroENTREn tutkimusjohtaja Anna-Mari Simunaniemeä haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 5 vuotta sitten
Elokuva-arkiston Oulun aluesarja täyttää 50 vuotta. Oulu oli yksi ensimmäisiä kaupunkeja, jossa Suomen elokuva-arkisto aloitti maakunnallista esitystoimintaansa vuonna 1969. Oulun esityssarja osoittautui elokuvan ystävien kestosuosikiksi. Suosio jatkuu yhä ja esityssarja on elokuva-arkiston - nykyisen Kansallisen audiovisuaalisen instituutin - maakuntasarjoista pitkäikäisin. Hallituskadun studiossa järjestetään lauantaina 19. kuluvaa kuuta myös Suomen elokuva-arkiston Oulun sarjan juhlaseminaari teemaltaan "Kuinka klassikot löysivät Oulun 50 vuotta sitten" ja alaotsikoltaan "muisteja Suomen elokuva-arkiston aluesarjasta alusta tähän päivään".
Pohjois-Pohjanmaa
yli 5 vuotta sitten
Tutkijatohtori Katariina Ala-Rämiä Kerttu Saalasti Instituutista haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 5 vuotta sitten