Poliisi tutkii Taivalkoskella omaisuusrikosta, jonka tekijät esiintyivät vesilaitoksen työntekijöinä.
Vihannin alueella on ollut liikkeellä huijareita, jotka ovat pyrkineet asuntoihin mm. kaupittelemalla vessapaperia.
Oulun poliisilaitoksen alueella on jälleen ilmennyt valepoliisihuijauksia ja niiden yrityksiä.
Meri-Lapin rikospoliisille on tullut rikosilmoituksia eläimiä koskevista nettikaupoista.
Poliisina esiintynyt huijari onnistui saamaan tiistaina haapajärviseltä vanhemmalta naiselta pankkitunnukset puhelimitse ja siirsi puhelun aikana 6100 euroa rahansiirtofirman kautta toiselle tilille.
Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite varoittaa ikäihmisiä naisesta, joka on pyrkinyt Soiten nimissä asuntoon tekemään kartoituskäyntejä ja antanut ymmärtää olevansa Soiten palveluksessa, vaikka näin ei todellisuudessa ole.
Oulun poliisilaitoksen mukaan valepoliisi-ilmiö on edennyt siihen pisteeseen, että voidaan puhua jo todella vakavasta ongelmasta.
Lapin poliisilaitokselle on tullut kaksi rikosilmoitusta tapauksista, joissa huijarit ovat onnistuneet saamaan rahat olemattomasta majoituksesta.
Perhossa on alkuviikolla kiertänyt nainen, joka myynyt porrasluutia sekä wc-paperia väittäen myyvänsä niitä sotaveteraanien hyväksi.
Lapin poliisilaitos varoittaa huijarisoittajista, jotka kalastelevat pankkien asiakkailta näiden salaisia pankkitunnuksia.