Oulun kaupunkiympäristöjohtaja Marko Kilpeläistä haastattelee Jussi Häkkilä.
Oulun Asemakeskuksen suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailun kilpailuehdotukset ovat parhaillaan arvioitavana.
Kilpailun tuomaristo koostuu Senaatin Asema-alueet Oy:n, Oulun kaupungin ja Verstas Arkkitehdit Oy:n edustajista.
Oulun seudun kunnat ovat lähestyneet maan hallitusta seudun keskeisten aloitteiden ja hankkeiden toteuttamiseksi.
Oulun kaupunki on tehnyt muistion pohjoisen Suomen kannalta tärkeimmistä aloitteista ja hankkeista, joihin se edellyttää rahoituslinjauksia kevään kehysriihessä.
Oulun kaupunki, Senaatin Asema-alueet Oy ja Senaatti-kiinteistöt ovat allekirjoittaneet 21.3.2022 Oulun Asemakeskusta koskevan yhteistoimintasopimuksen sekä oikeus- ja poliisitalon kiinteistökaupan.
Asemakaavapäällikkö Kari Nykästä Oulun kaupungilta haastattelee Jussi Häkkilä.
Oulun asemakeskuksen aiesopimuksessa sovituille tavoitteille haetaan parhaillaan rakennetta ja konseptia Senaatin Asema-alueet Oy:n ja Oulun kaupungin johdolla.
Helsinkiläisen Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki Oy:n sekä oululaisen Arkkitehdit m3:n ehdotus Tervatynnyrit on voittanut Oulun asemakeskuksen suunnittelukilpailun. Ari Kettukankaan haastateltavana professori Rainer Mahlamäki.
Oulun asemakeskuksen suunnittelukilpailun voittaja julkistetaan tänään. Ehdolla on viisi ehdotusta: Riekko, Tervahauta 2020, Go, Onnikka ja Tervatynnyrit. Voittaneelle ehdotuksen tekijäryhmälle maksetaan palkintona 50 000 euroa.