Kuva: Pixabay
Suojaudu ukkosvahingoilta
Ukkosessa ja salamassa on sen verran voimaa, että ne saattavat aiheuttaa huomattavia vahinkoja.
Ukkosessa ja salamassa on sen verran voimaa, että ne saattavat aiheuttaa huomattavia vahinkoja. Niiltä kannattaa koettaa suojautua, vaikka esimerkiksi kotivakuutus yleensä korvaa salaman aiheuttamat ylijännitevahingot, vaikka laite olisi ollut ukkosen aikaan kytkettynä sähköverkkoon. Laitteet kannattaa silti irrottaa mahdollisuuksien mukaan pistorasiasta ukonilman aikaan. Ylijännitesuojat voivat vähentää vaurioiden riskiä, mutta eivät täysin estä niitä. Salama voi rikkoa myös ne. Ukkosella esiintyy usein myös myrskypuuskia, joten irtain omaisuus ulkona on alttiina vahingoille.
Lue myös: Salama sytytti omakotitalon tuleen Oulussa