Kuva: Jussi häkkilä

Lähivirkistysalueiden kunnostamiseen ja kehittämiseen yli kaksi miljoonaa euroa

27.05.2025 08:45 - Jussi Häkkilä

Uudenmaan ELY-keskus on myöntänyt kunnille noin 2,4 miljoonaa euroa lähivirkistysalueiden kunnostamiseen ja kehittämiseen.

Uudenmaan ELY-keskus on myöntänyt kunnille noin 2,4 miljoonaa euroa lähivirkistysalueiden kunnostamiseen ja kehittämiseen. Avustusta myönnettiin 62:lle hankkeelle, joiden on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä. Hankkeilla parannetaan suomalaisten mahdollisuuksia liikkua ja virkistyä lähiluonnossa. Avustusta myönnettiin mm. ulkoilureittien ja luontopolkujen kunnostamiseen, opasteisiin, laavuihin ja taukopaikkarakenteisiin, rantarakenteisiin sekä näköalatasanteiden ja katselulavojen uusimiseen.
Esimerkiksi Kemin kaupungin hankkeessa panostetaan esteettömiin virkistyskäyttörakenteisiin kaupungin keskellä sijaitsevalla, merellisellä Kiikelin lähivirkistysalueella. Hankkeessa kohteeseen toteutetaan esteetön luontoreitti, opasteet, rantapitkospuupolku sekä esteetön laituri. Hankkeen myötä yhä useammalla on mahdollisuus päästä nauttimaan alueen arvokkaasta meriluonnosta ja tutustumaan Kiikelin metsäisiä hakamaita hoitaviin lapinlehmiin. Tukea saivat Pohjois-Suomesta myös Alavieskan Sivakkanevan ja Alavieskanjärven luontoreitistöjen kunnostushanke, Kemijärven Honkakankaan Metsäpolun kunnostus- ja kehittämishanke, Kokkolan esteettömien ja saavutettavien luontoliikuntapalveluiden kehittäminen, Limingan Temmesjoen lintutornin ja luontopolun kunnostaminen, Pelkosenniemen Kilpiaavan lähivirkistysalueen kehittäminen ja kunnostaminen, Rovaniemen Pöyliövaara-Virikkolampi -virkistysalueen peruskorjaus, Tervolan lähiliikunta- ja virkistysalueen reittien ja rakenteiden perusparannushanke, Utajärven Siiransaaren uimarannan parannushanke, Utsjoen Karigasniemen kuntoradan javalaistun ladun perusparannus- ja kehittämishanke ja Ylivieskan Salmiperä-Joonaala-Huhmari -ulkoilureitistön reittisuunnitelma ja kehittäminen.
Avustus on osa Suomi liikkeelle -ohjelmaa, jonka tavoitteena on kääntää liikkuminen kasvuun jokaisessa ikäryhmässä.

Lue myös: Seurantalojen korjaukseen avustusta yli puoli miljoonaa euroa

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Radio Pooki

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.