Pohjanmaalla on yrittäjien mielestä Suomen maakunnista vahvin elinvoima.
Yksityiset vuokranantajat uskovat vuokra-asuntojen kysynnän kasvavan seuraavan vuoden aikana eniten Vaasassa, Oulussa ja Tampereella.
Jo tehtyjen sosiaaliturvaleikkausten lisäksi myös täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen myöntäminen on tiukentunut Suomessa monin paikoin kuluneen vuoden aikana.
Finnveran, Suomen Yrittäjien sekä työ- ja elinkeinoministeriön pk-yritysbarometrin mukaan pk-yritysten valtakunnalliset suhdanneodotukset ovat pysyneet lähes ennallaan viime syksystä.
Raahen seutukunnassa odotetaan ensi vuonna erityisesti rakentamisen toimialalla selvää piristymistä ja tarve rekrytoinneille on kasvanut.
Keski-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Anna Kotamäkeä haastattelee Jussi Häkkilä.
Valtakunnallisessa vertailussa Keski-Pohjanmaan Yrittäjien alue sijoittui sijalle kuusi ja keskisuurten kaupunkien vertailussa listalle sijalle kaksi ylsi Nivala. Kyselyyn vastasi 9 627 yrittäjää eri puolilta Suomea, joista 329 vastausta Keski-Pohjanmaan Yrittäjien toimialueelta.
Kevan teettämä kuntapäättäjäbarometri kertoo kuntien työvoimasaatavuuden parantuneen viimeisen vuoden aikana.
Keski-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Mervi Järkkälää haastattelee Jussi Häkkilä.
Raahen seutukunnan yritysbarometrin mukaan markkina-aseman säilyttäminen on yritysten yleisin tavoite ja lähes yhtä moni suunnittelee kasvavansa mahdollisuuksien mukaan.
Pohjois-Pohjanmaan kuntapäättäjistä 40 prosenttia uskoo kunnan tulevaisuuden näyttävän neutraalilta. Kevan teettämä kuntapäättäjäbarometri toteutettiin vuoden 2022 loppupuolella.
Keski-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Mervi Järkkälää haastattelee Jussi Häkkilä.
Raahen seudun kehityksen johtaja Pasi Pitkästä haastattelee Jussi Häkkilä.
Suomen Yrittäjien kuntabarometrin mukaan kunnat suoriutuvat parhaiten infrastruktuurin hoitamisesta ja heikoiten hankintapolitiikasta.
Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Marjo Kolehmaista hastattelee Jussi Häkkilä.
Keski-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Mervi Järkkälää haastattelee Jussi Häkkilä.