Kuva: Shutterstock
Oulun kaupunki suunnittelee muutoksia vuokrattavien sähköpotkulautojen pysäköintiin julkisilla alueilla
Uudistuksella pyritään parantamaan esteettömyyttä ja liikenneturvallisuutta.
Oulun kaupunki suunnittelee muutoksia vuokrattavien sähköpotkulautojen pysäköintiin julkisilla alueilla, muun muassa kaupungin keskustassa ja sen lähialueilla. Yhteiskäyttöisten sähköpotkulautojen pysäköinti olisi näillä alueilla ehdotuksen mukaan jatkossa mahdollista vain tietyille paikoille. Uudistuksella pyritään parantamaan esteettömyyttä ja liikenneturvallisuutta. Alueelle on esitetty alustavasti 108 sähköpotkulautojen pysäköintipaikkaa, joissa olisi tilaa yhteensä noin 1815 laudalle. Kyselyyn sähköpotkulautojen pysäköinnistä voi vastata useana viikkona toukokuun aikana. Uudistuksen lähtökohtana on vuonna 2025 voimaan astuva mikroliikkumislaki, joka tuo mukanaan merkittäviä muutoksia ja mahdollisuuksia kaupunkien ja kuntien mikroliikkumisen järjestelyihin.
Lue myös: Isokadun peruskorjaus alkaa Heinätorinkadun ja Sepänkadun välillä Oulussa