Kuva: Mari Korpua

Työntekijän epäillään käyttäneen väärin säätiön varoja Pohjois-Pohjanmaalla

26.01.2024 09:00 - Jussi Häkkilä

Oulun poliisilaitos on lähettänyt syyteharkintaan rikoskokonaisuuden, jossa säätiön johtavassa asemassa olleen työntekijän epäillään käyttäneen säätiön saamia lahjoitusvaroja sekä säätiön omia varoja omiin tarkoituksiinsa yli 100 000:n euron arvosta.

Oulun poliisilaitos on lähettänyt syyteharkintaan rikoskokonaisuuden, jossa säätiön johtavassa asemassa olleen työntekijän epäillään käyttäneen säätiön saamia lahjoitusvaroja sekä säätiön omia varoja omiin tarkoituksiinsa yli 100 000:n euron arvosta. Kyseisen henkilön epäillään lisäksi laskuttaneen säätiöltä aiheettomia päivärahoja, matkakuluja sekä muita kuluja kymmenien tuhansien eurojen arvosta. Epäiltyjä aiheettomia hankintatapahtumia on kahden vuoden ajalta noin tuhat kappaletta. 
Työntekijän esimiehen epäillään hyväksyneen kyseiset aiheettomat matka- ja kululaskut ja jättäneen näin noudattamatta asemansa mukaista erityistä velvollisuutta valvoa työntekijän työskentelyä, toimintaa ja säätiön rahan käyttöä. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuosina 2018-2020. Poliisi sai tiedon epäillyistä rikoksista säätiön tekemän ilmoituksen perusteella.

Lue myös: Poliisi on saanut useita ilmoituksia ylinopeussakkojen maksamista koskevista huijaustekstiviesteistä

Kilpailut

Uusimmat