Kuva: Shutterstock

Oulun osallistuvassa budjetoinnissa toteutettiin 17 ehdotusta - ensi vuonna ideoidaan 240 000 euron käytöstä

13.12.2023 09:30 - Ari Kettukangas

Kaupunki toteutti kaikki eniten ääniä saaneet ehdotukset, jotka mahtuivat osallistuvan budjetoinnin 70 000 euron budjettiin.

Oulun osallistuvassa budjetoinnissa toteutettiin 17 ehdotusta ja ensi vuonna ideoidaan 240 000 euron käytöstä. Oululaiset äänestivät toukokuussa 17 erilaista ehdotusta toteutukseen oululaisten hyvinvoinnin ja viihtyvyyden edistämiseksi. Kaupunki toteutti kaikki eniten ääniä saaneet ehdotukset, jotka mahtuivat osallistuvan budjetoinnin 70 000 euron budjettiin. Suurinapana summana oli mm. vihreyttä ja kukkaloistoa kaupungin puistoihin 10 000 eurolla ja grillauspaikka Värtön rantaan 8000 eurolla. Uusia ideoita etsitään tammikuussa. Ensi vuoden osallistuvan budjetoinnin ideointivaihe alkaa maanantaina 15. tammikuuta ja kestää kaksi viikkoa 28. tammikuuta saakka. Oulun osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on lisätä asukkaiden vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksia sekä asukkaiden ja kaupungin yhteistä vuoropuhelua.

Lue myös: Oulun kaupunginvaltuusto hyväksyi Oulun kaupungin talousarvion vuodelle 2024 ja taloussuunnitelman vuosille 2025-2026

Kilpailut

Uusimmat