Kuva: Jussi Häkkilä

Rieska-Leaderilta rahaa Kotona Sievissä -hankkeelle ja Alavieskan metsästysmajan ja ampumaradan perusparannukseen

07.11.2023 14:13 - Jussi Häkkilä

Rieska-Leader ry:n hallitus on myöntänyt rahoitusta kolmelle yrityshankkeelle sekä neljälle yleishyödylliselle hankkeelle.

Rieska-Leader ry:n hallitus on myöntänyt rahoitusta kolmelle yrityshankkeelle sekä neljälle yleishyödylliselle hankkeelle. Yleishyödyllisille kehittämis- ja investointihankkeille myönnettiin yhteensä yli 81 700 euroa. Yritystoiminnan kehittämiseen.myönnettiin 9 000 euroa.
Eniten, 41 100 euroa sai  Sievin kunnan Kotona Sievissä -hanke, jonka tavoitteena on, että ulkomailta tulleet työntekijät löytävät olemassa olevat palvelut ja vapaa-ajan tekemistä Sievistä, kotoutuvat sekä kokevat olevansa tervetulleita alueelle. Lisäksi kantasieviläiset halutaan mukaan tutustumaan uusiin kuntalaisiin ja tukemaan heitä kotoutumisessa. Hankkeessa kehitetään Sievin kotoutumisen edistämisen palvelumalli, ns. Älykäs kylä -strategia. Alavieskan Metsästysseuran metsästysmajan ja ampumaradan perusparannukseen myönnettiin puolestaan noin 30 600 euroa.

Lue myös: Rieska-Leaderilta rahoitusta yritys- ja yleishyödyllisille hankkeille

Kilpailut

Uusimmat