Oulun opettajankoulutus täyttää 70 vuotta

06.11.2023 08:52 - Jussi Häkkilä

Jussi Häkkilän haastateltavana Oulun yliopistosta kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnasta va. dekaani Sari Harmoinen.

Oulun opettajakorkeakoulun perustamisesta tulee tänä syksynä kuluneeksi 70 vuotta. Nykyisellä kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnalla on ollut alusta alkaen keskeinen asema erityisesti Pohjois-Suomen opettajankouluttajana. 70-vuotisjuhlaa vietetään ensi viikon keskiviikkona Oulun yliopistossa.

Oulun väliaikainen opettajankoulutuslaitos aloitti toimintansa ensimmäinen syyskuuta vuonna 1953 eli viisi vuotta ennen Oulun yliopiston perustamista. Vuosikymmenten aikana opettajakorkeakoulu on monipuolistuneen tutkinto-ohjelmatarjonnan myötä laajentunut monitieteiseksi ja kansainväliseksi toimintaympäristöksi. Nykyinen kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta antaa koulutusta erilaisiin asiantuntijatehtäviin ja sen oppimista koskeva tutkimus on kansainvälisesti arvostettua.
Tiedekunta kouluttaa kasvatusalan ammattilaisia kymmenessä tutkinto-ohjelmassa ja kahdessa maisteriohjelmassa.
Nykyisessä kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnassa tutkitaan oppimista erilaisissa oppimisympäristöissä, teknologian, kuten tekoälyn hyödyntämistä oppimisessa, opettajuuteen, opettajankoulutukseen ja lapsuuteen liittyviä ilmiöitä sekä alan teoreettisia ja filosofisia perusteita, arvoja ja yhteiskunnallisia yhteyksiä. Psykologian tutkimuksessa keskitytään terveyden, mielenterveyden ja hyvinvoinnin psyykkisiin tekijöihin, kuten persoonallisuuden ja varhaisen kehityksen tutkimukseen.

Lue myös: Oulun ammattikorkeakoulun ensihoidon yliopettaja Petri Roivainen vuoden ensihoitaja

Kilpailut

Uusimmat