Kuva: ABO Wind

Kainuun ELY-keskus asettanut nähtäville Takiankankaan-Hukkalansalon tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksen

18.10.2023 17:33 - Ari Kettukangas

Yleisötilaisuus pidetään ensi keskiviikkona Paltamon Jättiläisenmaassa. Arviointiselostuksen on toimittanut Ilmatar Paltamo Oy. YVA-selostuksessa esitetään tiedot hankkeesta, sen vaihtoehdoista sekä arvio niiden todennäköisesti merkittävistä ympäristövaikutuksista.

Kainuun ELY-keskus on asettanut nähtäville Takiankankaan-Hukkalansalon tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksen. Yleisötilaisuus pidetään ensi keskiviikkona Paltamon Jättiläisenmaassa. Arviointiselostuksen on toimittanut Ilmatar Paltamo Oy. YVA-selostuksessa esitetään tiedot hankkeesta, sen vaihtoehdoista sekä arvio niiden todennäköisesti merkittävistä ympäristövaikutuksista. Hanke muodostuu kahdesta erillisestä alueesta, jotka kattavat noin 8122 hehtaarin alueen. Takiankankaalle sijoittuu enimmillään 31 voimalaa ja alue rajautuu lännessä Vaalan kuntarajaan. Hukkalansaloon sijoittuu enimmillään 21 voimalaa ja alue sijaitsee hieman lähempänä Paltamon keskustaa. Uloin kärki ulottuu Puolangan kunnan puolelle. Voimaloiden yksikköteho on 6-10 MV. Sähkön nettotuotannoksi on arvioitu 900-1500 GWh. 

Lue myös: Yleissuunnitelman laatiminen valtatielle 20 Korvenkylän ja Kiimingin välille alkoi

Kilpailut

Uusimmat