Sienestys antaa löytämisen riemua ja hyvän tekosyyn lähteä metsään

22.09.2023 13:45 - Kalle-Kari Leppäjärvi

Kokenut sienestäjä oululainen Juuso Vattulainen antaa vinkit aloitteleville sienestäjille.

Syyskuun puoliväli on ylitetty, ja metsät piilottavat edelleen herkullisia aarteitaan sienestäjien iloksi. Oululaiselle Juuso Vattulaiselle sienestäminen on hyvä tekosyy lähteä metsään ja kokea löytämisen riemua eri sienilajeista.

(kuva: Kalle-Kari Leppäjärvi)

Tämän hetken metsän satoa koristavat esimerkiksi suppilovahverot, joita voi löytää metsistä aina marraskuun loppuun asti.

(kuva: Kalle-Kari Leppäjärvi)

Vaikka useimmat sienet ovat syötäviä, on aina syytä olla varovainen ja opetella myös yleisimmät myrkylliset lajit. Vattulaisen mukaan aloittelevalle sienestäjälle  tärkeintä onkin oppia tunnistamaan eri sienilajit. Tämän lisäksi oikeista varusteista on hyötyä sienimetsällä.

Kilpailut

Uusimmat