Kuva: Jussi Häkkilä

Kaahareita kiinni Oulussa

29.05.2023 09:02 - Jussi Häkkilä

Oulun poliisi otti kiinni lauantaina useamman kovaa ylinopeutta ajaneen kuljettajan.

Oulun poliisi otti kiinni lauantaina useamman kovaa ylinopeutta ajaneen kuljettajan.
Oulun pohjoispuolella moottoritiellä Takukankaan kohdalla poliisi pysäytti kolme ajoneuvoa, joiden nopeudeksi mitattiin yli 170 kilometriä tunnissa. Autojen kuljettajia epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. 
Lisäksi yhdelle kuljettajalle mitattiin samalla alueella nopeudeksi yli 140 kilometriä tunnissa. Häntä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Kaikkien neljän auton kuljettajat määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon, ja heidän ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun.  
Oulun Länsikehällä ajaneen auton nopeudeksi mitattiin yli yli sata kilometriä tunnissa nopeusrajoituksen ollessa 40 kilometriä tunnissa. Tämänkin auton kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta epäiltynä.
Myöhemmin illalla mitattiin vielä Iissä Kemintiellä liikkuneelle autolle nopeudeksi yli 180 kilometriä tunnissa nopeusrajoituksen ollessa sata kilometriä tunnissa. Tälläkin kertaa kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta epäiltynä.
Tämän lisäksi Oulun alueella oli lauantai-illan aikana useampi autojen kokoontumisajo, joiden yhteydessä poliisi joutui puuttumaan ajotapaan ja nopeuteen. Poliisi määräsi viisi kuljettajaa väliaikaisiin ajokieltoihin.

Lue myös: Kokkolassa kaahattiin ja keulittiin

Kilpailut

Uusimmat