Kuva: Anni Hurtig

Oulun Nallikarin viihtyisyyttä parannetaan

10.05.2023 13:42 - Jussi Häkkilä

Oulun Nallikarin virkistys- ja matkailuedellytyksiä parannetaan.

Oulun Nallikarin virkistys- ja matkailuedellytyksiä parannetaan. Parhaillaan alueella tehdään yleisten alueiden ja katujen kunnostustöitä. Myös asuntomessualueen rakentamistyöt näkyvät Hietasaaressa.

Alueen uudistuksessa parannetaan alueen kävely- ja pyöräilymahdollisuuksia, rakennetaan mm. kaksi aukiota ja uusi keskusleikkipuisto sekä uusitaan valaistuksia. Rannalle tulee myös mm. esteetön pukukaappi ja ohjausraidat. Työt etenevät vaiheittain ja kestävät ainakin kaksi vuotta. Rakennustyöt aiheuttavat liikennehaittaa autoilijoille, jalankulkijoille, pyöräilijöille ja muille tienkäyttäjille. Uimaranta ja sen palvelut ovat kuitenkin käytettävissä koko ajan. Nallikariin suuntautuva matkailijaliikenne pyritään ohjaamaan kesän ajan Pitkänmöljänsillan kautta. Kokonaisuudessaan urakan arvioidaan valmistuvan vuoden 2025 asuntomessuihin mennessä.

Myös Nallikari Seaside Oy:n uudisrakennus etenee kesän aikana.

Kilpailut

Uusimmat