Kuva: Pixabay

JHL:n lakko vaikuttaa Oulussa puhtaa­na­pitoon, hiekan­poistoon sekä ulkolii­kun­ta­paik­koihin

03.05.2023 09:21 - Ari Kettukangas

JHL:n mukaan lakko voidaan keskeyttää, mikäli kaupunginhallitus lopettaa ulkoistamisen edistämisen.

Ammattiliitto JHL vastustaa Oulun Infra-liikelaitoksen ulkoistamista tällä viikolla lakolla. Lakko alkoi toissa yönä ja päättyy perjantaina puoliltaöin. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto vaatii, että Oulun kaupungin tulee jatkossakin tuottaa kustannustehokkaat ja laadukkaat palvelut omana toimintana. Liitto vaatii, että Oulu ei ulkoista Infra-liikelaitosta, vaan jatkaa oman palvelutoiminnan kehittämistä yhteistyössä henkilöstön kanssa. Lakko vaikuttaa Oulussa puhtaanapitoon, hiekanpoistoon sekä ulkoliikuntapaikkoihin. Käynnissä oleva hiekoitushiekan poisto keskeytyy keskustan osalta. Kiireelliset liikennettä haittaavat vauriot pyritään hoitamaan myös lakon aikana. Lakko voi näkyä myös yleisellä alueella olevien roska-astioiden täyttymisenä. Ulkoliikuntapaikkojen pukuhuoneet ja wc-tilat eivät ole käytössä. Heinäpään palloiluhalli on kiinni perjantaihin saakka. Vuorojen käyttäjiä tiedotetaan erikseen. Työtaistelun piiriin kuuluvat kaikki Oulun Infra -liikelaitoksen työtehtävät. Lakon ulkopuolelle on rajattu viranhaltijat ja tukityöllistetyt. JHL:n mukaan lakko voidaan keskeyttää, mikäli kaupunginhallitus lopettaa ulkoistamisen edistämisen.

Lue myös: JHL vastustaa Oulun Infra-liikelaitoksen ulkoistamista lakolla

Kilpailut

Uusimmat