Koirarekisteri otetaan käyttöön ensi kuussa

21.04.2023 09:22 - Jussi Häkkilä

Ruokavirastosta erityisasiantuntija Kirsi Vehkakoskea haastattelee Jussi Häkkilä.

Ruokaviraston koirarekisteri otetaan käyttöön vaiheittain. Rekisterin ensimmäinen osuus avautuu käyttöön kahdeksas päivä ensi kuuta, jolloin yksityishenkilöt voivat ilmoittaa koiransa rekisteriin. Yhdistys- ja yritystoimijoille asiointi avautuu viimeistään elokuussa.
Koirarekisterin asiakaspalvelu on aloittanut toimintansa tammikuun alussa ja vastaa tarvittaessa aiheeseen liittyviin kysymyksiin jo ennen koirarekisterin avautumista.
Sähköisen asioinnin kautta tehtävä koiran rekisteröinti tai haltijan vaihdos maksaa kymmenen euroa. Hinta on 19 euroa koiralta, jos rekisteröinnin tai haltijan vaihdoksen tekee paperilomakkeella tai sähköpostitse. Maksulla katetaan rekisteröinti- ja asiakaspalvelun aiheuttamat kulut. Koirarekisterin käyttöönoton myöhästymisestä huolimatta pennut tulee siruttaa ennen luovutusta seuraavalle haltijalle tai viimeistään kolme kuukauden iässä. Ennen tätä vuotta syntyneet koirat tulee siruttaa tämän vuoden loppuun mennessä. Tunnistusmerkitsijän tulee antaa siruttamistaan koirista eläinten haltijalle tunnistustodistus.
Maa- ja metsätalousministeriö on arvioinut, että pakollinen tunnistusmerkintä ja rekisteröinti edistävät koirien vastuullista kasvatus- ja myyntitoimintaa ja siten ehkäisevät pentutehtailua ja koirien laitonta maahantuontia.

Lue myös: 28 sankarikoiraa palkittiin ihmishenkien pelastamisesta

Kilpailut

Uusimmat