Kuva: Raahen museo

Paikallispoliitikot työharjoittelussa Raahen museossa

19.08.2022 08:22 - Jussi Häkkilä

Raahen museo osallistuu ensi viikolla toisen kerran valtakunnalliseen Poliitikon museoharjoittelu -kampanjaan.

Raahen museo osallistuu ensi viikolla toisen kerran valtakunnalliseen Poliitikon museoharjoittelu -kampanjaan. Museoliiton koordinoiman kampanjan aikana museot ympäri Suomen kutsuvat poliitikkoja tutustumaan toimintaansa. Tarkoitus on tehdä museoiden toimintaa tunnetuksi käytännönläheisellä tavalla. Museovierailuilla tuodaan esille museoiden monipuolista työtä ja koko Suomen kattavan museoverkoston yhteiskunnallista merkitystä. 
 
Teemaviikkoon osallistuva poliitikko pääsee kokeilemaan museotyötä käytännön tasolla. Päivän aikana päättäjät tutustuvat esimerkiksi museoammattilaisten työtiloihin, varastotiloihin ja esineiden vastaanottotiloihin ja pääsevät tekemään museotyötä kulissien takana.  
Raahen museon toimintaan tutustuu työharjoittelun merkeissä kolme raahelaista kuntapäättäjää; Eetu Saarenpää, Elsi Ylikulju ja Tita Haapajoki. Kaikki kolme ovat tulevaisuuslautakunnan jäseniä. 

Lue myös: Poliitikot tutustuvat tällä viikolla museotyöhön mm. Raahessa

Kilpailut

Uusimmat