Kuva: Pixabay

Suomen lukiolaisille menestystä kansainvälisissä kemiakilpailuissa -Ouluun pronssia

21.07.2022 08:23 - Jussi Häkkilä

Sihan Yu Oulun lyseon lukiosta on voittanut pronssia Islannissa järjestetyssä yhteispohjoismaisessa kemiakilpailussa ja kansainvälisissä kemiaolympialaisissa.

Sihan Yu Oulun lyseon lukiosta on voittanut pronssia Islannissa järjestetyssä yhteispohjoismaisessa kemiakilpailussa ja kansainvälisissä kemiaolympialaisissa. Aku Hertell Klaukkalan Ressun lukiosta voitti puolestaan Suomelle ensimmäisen kultamitalin yhteispohjoismaisissa kemiakilpailuissa. Pronssisijalle ylsi myös Hanna Joronen Tampereen klassillisesta lukiosta.

Molemmat kilpailut sisältävät normaalisti sekä kokeellisen että teoriaosan, mutta tänä vuonna kemiaolympialaisissa kisattiin koronan takia etäkilpailuna vain teoriaosaamisen parissa.

Lue myös: Lukiolaiset opiskelevat sijoittamista Raahen lukiossa

Kilpailut

Uusimmat