Nuoret kaustislaiset Erkki Virkkala ja Iikka Huntus voittivat eilen Kaustisen kansanmusiikkijuhlan Konsta Jylhä-kilpailun.
Keski-Pohjanmaa
10 päivää sitten
Kilpailu- ja kuluttajavirasto on antanut Muhoksen kunnalle huomautuksen ilmanvaihtoon liittyvien rakennustöiden ja palveluiden suorahankinnoista.
Pohjois-Pohjanmaa
17 päivää sitten
Oululainen junioritanssijoukkue Northern Lights Junior Dance Team sai hopeamitalin viikonloppuna cheerleadingin Euroopan mestaruuskilpailuissa Slovenian Ljubljanassa.
Pohjois-Pohjanmaa
19 päivää sitten
Korkein hallinto-oikeus on määrännyt Suomen Isännöintiliitolle ja kuudelle alan yritykselle, mm. Oulun Kiinteistötieto Oy:lle ja Suomen Kiinteistöhallinta Oy:lle, 6,56:n miljoonan euron sakot hintojen korottamiseen tähdänneestä kilpailunrajoituksesta.
Pohjois-Pohjanmaa
22 päivää sitten
Koulutuskuntayhtymä OSAO järjestää avoimen tarjouskilpailun Muhoksen Matokorvessa sijaitsevan navetan ja yli sadan hehtaarin peltoalueen vuokrauksesta
Pohjois-Pohjanmaa
noin kuukausi sitten
Hailuodon kunta avaa Marjaniemen-Nokan asemakaava-alueen kortteleita 3,4 ja 5 sekä saunamaailmaa ja liikennealuetta koskevan tontinluovutuskilpailun.
Pohjois-Pohjanmaa
noin kuukausi sitten
Kiertokaari on aloittanut jätekuljetusurakoiden ja astiapesujen hankinnan yhteistyössä Sansia Oy:n kanssa.
Pohjois-Pohjanmaa
2 kuukautta sitten
Voimistelun suomenmestaruuskisat kokoavat tulevana viikonloppuna Ouluun lähes tuhat Suomen parasta voimistelijaa kamppailemaan mestaruustitteleistä kahdeksassa lajissa.
Pohjois-Pohjanmaa
3 kuukautta sitten
Tiedekeskus Heurekan järjestämä Suomen uteliain luokka -kilpailu on ratkennut.
Pohjois-Pohjanmaa
3 kuukautta sitten
Kaikkiaan ehdotuksia tehtiin 137. Ehdotusten kohteena on 60 kaupunginosaa 17 eri kaupungissa.
Pohjois-Pohjanmaa
3 kuukautta sitten
Välittämisen kansanliike ry:n perustaja ja kisapäällikkö Eero Väisästä haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
4 kuukautta sitten
Lukiolaisten Talousguru-kilpailun on voittanut Lauri Nyhä Tampereen klassillisesta lukiosta.
Lappi
5 kuukautta sitten
Ennätykselliset 83 nuorta pianistia kilpailee tällä viikolla valtakunnallisessa Leevi Madetoja -pianokilpailussa Oulussa.
Pohjois-Pohjanmaa
6 kuukautta sitten
Ensimmäisen valtakunnallisen jouluikkunakilpailun on voittanut Kiinteistötoimisto Jutta Kaksonen LKV:n jouluikkuna Porvoossa.
Lappi
7 kuukautta sitten
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on käynnistänyt tarjouskilpailun, jossa kilpailutetaan Jokilaaksojen kuntien välinen linja-autoliikenne vuosille 2025-2028.
Pohjois-Pohjanmaa
8 kuukautta sitten
Oulussa viikonloppuna järjestetyn tiernalaulukilpailun perinnesarjan voitti Ynnin Pojat Oulusta, yleisen sarjan Tiernatytöt Oulusta ja mukaelmat-sarjan Leevin Laulajat Oulusta.
Pohjois-Pohjanmaa
8 kuukautta sitten