Kuva: Jussi Häkkilä

Oulun kaupungin osallistuvan budjetoinnin äänestyksessä äänestäjien määrä tuplaantui - 8 ehdotusta äänestettiin toteutettavaksi

01.06.2022 09:10 - Ari Kettukangas

Eniten ääniä keräsi ehdotus ulkoiluttajia ja kavereita kaupungin ikäihmisille kesäksi 37 500 eurolla. Muut seitsemän toteutettavaksi äänestettyä ehdotusta ovat koirankakkapussiautomaatteja yleisille alueille, nuotiopaikka Kiulukankaalle, Oulunlahden uimarannan kunnostus, puistonpenkkejä kaupungin yleisille alueille, luonnonkukkaistutuksilla monimuotoisuutta sekä puita keskustaan.

Oulun kaupungin ratkenneessa osallistuvan budjetoinnin äänestyksessä äänestäjien määrä lähes tuplaantui. Oululaiset äänestivät budjetoinnissa toukokuussa ja kahdeksan ehdotusta äänestettiin toteutettavaksi. Tänä vuonna äänensä antoi yhteensä 2946 oululaista, kun edellisenä vuonna äänestäjiä oli 1485. Yhteensä ideat saivat 17 026 ääntä. Äänestyksessä oli mukana 34 asukkaiden ideoiden pohjalta laadittua ehdotusta. Jokainen äänestäjä saattoi äänestäessään valita koko summalla useita ehdotuksia tai vain yhden itselle tärkeän kohteen. Äänestämään pääsivät kaikki tänä vuonna 13 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat oululaiset. Äänestystuloksen perusteella kaupunki toteuttaa kaikki eniten ääniä saaneet ideat, jotka mahtuvat 70 000 euron budjettiin. Eniten ääniä keräsi ehdotus ulkoiluttajia ja kavereita kaupungin ikäihmisille kesäksi 37 500 eurolla. Muut seitsemän toteutettavaksi äänestettyä ehdotusta ovat koirankakkapussiautomaatteja yleisille alueille, nuotiopaikka Kiulukankaalle, Oulunlahden uimarannan kunnostus, puistonpenkkejä kaupungin yleisille alueille, luonnonkukkaistutuksilla monimuotoisuutta sekä puita keskustaan.

Lue myös: Suomen Akatemialta 300 000 euroa Tenojoen lohipolitiikkaa tutkivalle hankkeelle

Kilpailut

Uusimmat