Arinassa vaalikevät – edustajisto tuo asiakkaiden äänen päätöksentekijöiden kuultavaksi

28.03.2022 23:03 - Mika Kuki

Valittavat henkilöt toimivat sanansaattajina oman alueensa asioista. Arinalla on kuusi äänestysaluetta ja tavoitteena on saada eri alueille äänestäjiensä näköiset edustajat.

Kauppa ei ole pitkään aikaan ollut pelkkä kauppa. Sen täytyy miettiä erilaisia lähitekoja ja mm. ympäristöasioita. Tällä asialla on enenevissä määrin isompi merkitys myös potentiaalisille uusille työntekijöille. Arina puhuu ulospäin teoista pohjoisen puolesta ja sydämestä Pohjois-Suomelle. Osuuskaupan perimmäinen tarkoitus on tuottaa palveluita ja hyötyjä omistajilleen. Mitä ovat käytännössä teot, joita tässä pohjoisen hengessä tehdään ja joihin osaltaan nyt vaalein valittava edustajisto pyrkii vaikuttamaan. Mika Kukin vieraana kävivät Arinan edustajistovaalin alla Arinan vastuullisuus- ja viestintäjohtaja Pasi Ruuskanen ja viestinnän asiantuntija Hanna Pikkarainen.

Kilpailut

Uusimmat