Kuva: Marja Ollakka

Oulun seutu mukaan isoon EU:n matkailun kehittämishankkeeseen

10.03.2022 17:35 - Marja Ollakka

Oulun seudun kansainvälistä matkailupotentiaalia ei olla vielä hyödynnetty. Tämä selviää Oulun Matkailu Oy:n tekemän selvityshankkeen kautta. Kehittämistä jatketaan nyt uudessa hankkeessa, jossa on mukana viisikymmentä Euroopan Unionin alueella olevaa kaupunkia.

Oulun seudun juuri päättyneessä matkailun digitaalinen ekosysteemi 1.0-hankkeessa selvitettiin, minkälaisia palveluja alueelle tulevat matkailijat tarvitsevat, minkälaisia matkailun digitaalisia palveluita voitaisiin käyttää ja minkälainen profiili on tyypillisellä, alueelle tulevalla matkailijalla. Hankkeen rahoitti Matkailuelinkeinon elpymistä edistävät kehittämishankkeet -rahoitus sekä työ- ja elinkeinoministeriö.

Liikematkailun vähennyttyä koronan myötä Oulunkin alueella panostus kohdennetaan yhä enemmän vapaa-ajan matkailijoihin. Tyypillisimmät turistit ovat aktiivilomalle tulevat luontoliikkujat sekä esimerkiksi kulttuuria, ravintoloita ja kylpyläreissuja kaipaavat nautiskelijat. 

Selvitystyön tuloksista oli havaittavissa myös selkeitä kehityksen kohteita. Oulun matkailun uusi toimintasuunnitelma on tarttunut näiden hankkeen kautta löydettyihin mahdollisuuksiin. 

Toinen tärkeä tavoite hanketyössä on ollut tiedolla johtaminen. 

Oulu on juuri valittu mukaan vuoden kestävään uuteen Euroopan Unionin Smart Tourism Destinations -kehityshankkeeseen, jossa päämääränä on tehdä matkailukokemuksista entistä parempia nimenomaan datan avulla. Mukana kehitystyössä on viisikymmentä kaupunkia EU alueelta. Uusi hanke auttaa kehittämään tiedolla johtamisen toimia vielä pidemmälle. 

Lue myös: Oulun seutu mukaan isoon EU:n matkailun kehittämishankkeeseen

Kilpailut

Uusimmat