Kuva: Shutterstock

Pohjois-Pohjanmaalla suositellaan vaiheittaista siirtymistä työpaikoille

22.02.2022 17:00 - Marja Ollakka

Alueellinen koordinaatioryhmä suosittelee Pohjois-Pohjanmaalle edelleen joustavasti osittaista etätyötä sekä muita tartuntariskiä pienentäviä toimia.

Alueellinen koordinaatioryhmä totesi tiistaisessa kokouksessaan alueen epidemiatilanteen säilyneen edelleen tasaisena.

Valtakunnallinen etätyösuositus on päättymässä helmikuun loppuun, ja myös Pohjois-Pohjanmaalla laajasta etätyösuosituksesta luovutaan 28.2. jälkeen. Sen sijaan alueellinen koordinaatioryhmä suosittelee, että pohjoispohjalaisilla työpaikoilla suositaan edelleen joustavasti osittaista etätyötä sekä muita tartuntariskiä pienentäviä toimia.

Etätyösuosituksen lisäksi alueella voimassa ollut aluehallintoviraston päätös tartuntatautilain 58 d -pykälän mukaisista turvallisuustoimista päättyy niin ikään kuun vaihteeseen. Yleisölle avoimissa tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetuissa tiloissa tulee kuitenkin edelleen noudattaa tartuntatautilain 58 c -pykälän mukaisia hygieniavaatimuksia. Vaatimukset ovat voimassa koko Suomessa ilman erillistä viranomaispäätöstä.

Pohjois-Pohjanmaan alueellisen koordinaatioryhmän puheenjohtaja, OYSin johtajaylilääkäri Terhi Nevala painottaa, että vaikka rajoituksia puretaan, ei epidemiaa ole syytä vielä unohtaa.

Koronatartuntoja todetaan Pohjois-Pohjanmaalla edelleen paljon ja tautia on runsaasti liikkeellä, sillä vain osa tartunnoista kirjautuu virallisiin tilastoihin.

Kuluneen viikon aikana Oulun yliopistollisen sairaalan potilasmäärä on säilynyt edellisviikon tasolla. Perusterveydenhuollon vuodeosastoilla koronapotilaita on sen sijaan ollut jonkin verran aiempaa enemmän.

Kilpailut

Uusimmat