Kuva: Shutterstock

Epidemiatilanne vaikeutuu Pohjois-Pohjanmaalla - koronapassi auttaa pitämään yhteiskuntaa auki

16.11.2021 17:00 - Marja Ollakka

Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä kokoontui tänään. Alueellinen koordinaatioryhmä esittää Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle, että se rajoittaisi sisätiloissa järjestettävien tilaisuuksien osallistujamääriä sellaisissa tilanteissa, joissa riski koronatartunnalle on korkea. Rajoituksista voi vapautua koronapassin avulla.

Koronarokotukset etenevät Pohjois-Pohjanmaalla edelleen hitaasti ja rokotekattavuus on muuta maata alhaisemmalla tasolla. Tällä hetkellä yli 12-vuotiaista pohjoispohjalaisista 76,5 prosenttia on saanut kaksi rokoteannosta. Samaan aikaan koronapotilaiden määrä alueen sairaaloissa kasvaa. Myös testaaminen ja tartuntojen jäljitys kuormittavat terveydenhuoltoa.

Koronatartuntoja todetaan alueella pääasiassa rokottamattomassa väestössä. Myös sairaalahoitoa vaatineista potilaista suurin osa on ollut rokottamattomia.

Alhaisen rokotekattavuuden ja terveydenhuollon kuormituksen vuoksi Pohjois-Pohjanmaa luokitellaan koronaepidemian leviämisalueeksi. Alueellinen koordinaatioryhmä katsoo, että alueelle on välttämätöntä asettaa rajoituksia epidemian hillitsemiseksi.

Leviämisalueita koskevat rajoitukset ravintoloiden aukioloaikoihin ja paikkamääriin astuvat alueella voimaan keskiviikkona 17.11. valtioneuvoston päätöksen mukaisesti. Rajoitukset koskevat vain sellaisia ravintoloita, jotka eivät ota käyttöön koronapassia. Ravintolat, jotka edellyttävät asiakkailtaan koronapassia, eli todistusta täydestä koronarokotesarjasta, sairastetusta koronataudista tai tuoreesta negatiivisesta koronatestistä, voivat toimia normaalisti korona-ajan tavanomaisia hygieniaohjeita noudattaen.

Alueellinen koordinaatioryhmä esittää Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle, että se rajoittaisi sisätiloissa järjestettävien tilaisuuksien osallistujamääriä sellaisissa tilanteissa, joissa riski koronatartunnalle on korkea. Mikäli aluehallintovirasto päättää tapahtumia koskevista rajoituksista, on tapahtumajärjestäjillä mahdollisuus vapautua rajoituksista edellyttämällä asiakkailtaan koronapassia.

Pohjois-Pohjanmaalla ei ole tällä hetkellä voimassa aiemman kaltaista, kansallisen tason leviämisvaiheen etätyösuositusta. Työpaikoilla suositellaan kuitenkin edistämään sellaisia järjestelyjä, joilla vähennetään lähikontakteja ja muita riskitekijöitä.

Lue myös: Koronapassin käyttömahdollisuus laajenee yleisötilaisuuksiin Pohjois-Pohjanmaalla

Kilpailut

Uusimmat