Kuva: Oulun yliopisto

Vuoden väitöskirjapalkinto tekniikan tohtori Onel Lópezille Oulun yliopistosta

12.11.2021 10:51 - Jussi Häkkilä

Tekniikan akateemiset ja Tekniska Föreningen i Finland ovat myöntäneet vuoden väitöskirjapalkinnon tekniikan tohtori Onel Lópezille hänen työstään Oulun yliopiston tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnassa.

Tekniikan akateemiset ja Tekniska Föreningen i Finland ovat myöntäneet vuoden väitöskirjapalkinnon tekniikan tohtori Onel Lópezille hänen väitöskirjastaan Oulun yliopiston tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnassa. Väitöskirjassa etsittiin ratkaisuja langattomaan energiasiirtoon ja laitteiden lataukseen. Palkintoperusteiden mukaan väitöskirjan aihe on merkittävä ja työssä esitetään paljon uusia ideoita. Palkintotoimikunta näki siinä myös bisnesmahdollisuuden. Huomiota kiinnitettiin myös siihen, että tekijällä on paljon meriittejä ja hän sai poikkeuksellisesti professuurin heti väitöksen jälkeen.
Väitöskirjapalkinto jaetaan vuosittain tunnustuksena kansainvälisen mittapuun mukaan korkeatasoisesta väitöskirjasta, joka edistää tekniikan alan osaamista Suomessa. Palkinto on 7 500:n euron arvoinen.

Palkinnolla halutaan kannustaa laaja-alaiseen osaamiseen ja poikkitieteellisen tiedon soveltamiseen sekä tuoda esille ansiokkaita töitä ja niiden tekijöitä.

Kyseessä oli kolmas kerta, kun tekniikan alojen vuoden parhaan väitöskirjan palkinto myönnettiin Oulun yliopistoon. Jokaisella kerralla se on myönnetty langattoman tietoliikenteen tutkimuskeskuksen tutkijalle. Palkintoa on alettu myöntää vuodesta 1999.

Lue myös: Oulun yliopistossa kehitetylle syövän hoitoon tähtäävälle lääkeaihiokeksinnölle patentti Yhdysvalloissa

Kilpailut

Uusimmat