Turvallinen Oulu -hankkeen turvataitokasvatus voitti kansallisen rikoksentorjuntakilpailun

27.09.2021 14:45 - Jussi Häkkilä

Turvallinen Oulu -hankkeen projektijohtaja Kati Kettukiveä haastattelee Jussi Häkkilä.

Turvallinen Oulu -hankkeen turvataitokasvatus on voittanut kansallisen rikoksentorjuntakilpailun. Teemana oli alaikäisiin kohdistuvan kiusaamisen ja väkivallan ehkäiseminen.

Kilpailun raati arvioi, että Turvallinen Oulu -hankkeen toimijat ovat ansiokkaasti hyödyntäneet olemassa olevaa osaamista ja hyvin perusteltuja toimintatapoja seksuaalisen häirinnän ja hyväksikäytön ehkäisemiseksi. Hankkeessa on tuotettu pysyviä toimintamalleja kaupungin organisaatioon ja rakenteisiin. Turvataitokasvatusmallin kautta oululaiset lapset ja nuoret saavat tästä syksystä alkaen turvataitokasvatusta esiopetuksesta perusopetuksen loppuun saakka. Malli voidaan helposti toteuttaa muuallakin. Hyvää oli myös arvioinnin suunnittelu ja palautteen kerääminen kehittämistyön tueksi.

Rikoksentorjuntakilpailuun osallistui yhteensä viisi hanketta. Voittajahanke edustaa Suomea Slovenian järjestämässä EU:n rikoksentorjuntakilpailussa joulukuussa.

Lue myös: Oulun poliisilaitoksen alueella alkuvuonna 18 400 rikosta

Kilpailut

Uusimmat