Pakolaisperheille ennaltaehkäisevää tukea tarjoava työskentelymenetelmä on saanut sosiaalialan Hyvä käytäntö -palkinnon.
Turvallinen Oulu -hankkeen turvataitokasvatus arvioitiin toiseksi parhaaksi hankkeeksi vuoden 2021 Euroopan rikoksentorjuntakilpailussa.
Turvallinen Oulu -hankkeen projektijohtaja Kati Kettukiveä haastattelee Jussi Häkkilä.
Turvallinen Oulu -hankkeesta on levitetty viikonlopun aikana tahallisesti virheellistä tietoa sosiaalisessa mediassa, erityisesti Twitterissä ja Facebookissa. Turvallinen Oulu -hankkeen päätavoitteena on ennaltaehkäistä alaikäisiin kohdistuvia seksuaalirikoksia. Nopsa-tiimi liittyi tanssillaan nuorten maailmassa suosittuun meemiin ja sen tuottamaa TikTok-videota levitettiin laajasti viikonlopun aikana. Harmillisesti videoon liitettiin tahallisesti virheellistä tietoa, kuten että videon tekeminen olisi ollut kallista tai tarkoitus olisi muu kuin häirinnän ennaltaehkäisy. Turvallinen Oulu -hanke on aloittanut toimintansa viime kesänä Oulussa ilmenneiden seksuaalirikostapausten vuoksi.
Projektikoordinaattori Arttu Kuivalaa ja Hanna Poijulaa sekä Elina Pengertä Vanhempain akatemiasta haastattelee Petri Alminoja.
Yhteensä 500 14-vuotiasta oululaista kehittää yhdessä 50 erilaista luottamusta ja rauhaa vahvistavaa ratkaisua tällä viikolla järjestettävässä Gutsy Go -ideakilpailussa.