Syötteen kansallispuiston käyntimäärä lähes kolminkertaistui viidessä vuodessa -vaikutus aluetalouteen tuplaantui

06.08.2021 08:13 - Jussi Häkkilä

Puistonjohtaja Saara Airaksista Metsähallituksen Luontopalveluista haastattelee Jussi Häkkilä.

Pudasjärven Syötteen kansallispuiston käyntimäärä on kasvanut tasaisesti viime vuosina, ja viime vuonna tehtiin uusi ennätys, kun kansallispuistossa vieraili lähes 115 000 retkeilijää. Samalla vaikutus aluetalouteen on kaksinkertaistunut viimeisten viiden vuoden aikana, ja oli viime vuonna 6,8 miljoonaa euroa. 
Suurin osa kävijöistä oli koronatilanteesta johtuen kotimaan matkailijoita. Heistä 43 prosenttia vieraili alueella ensimmäistä kertaa. Alueella yöpyminen on yleistynyt ja yöpyjien viipymä oli keskimäärin 3,6 vuorokautta. Päiväkävijät taas ovat kansallispuistossa keskimäärin neljä tuntia kerrallaan. 
Kävijätutkimuksen mukaan Syötteen retkeilijät ovat tyytyväisiä kansallispuistoon. He haluavat kokea erityisesti maisemia, luontoa ja rentoutumista. Luonnonnähtävyyksien katselu ja päiväretkeily olivat yleisimpiä harrastuksia. Harrastukset ovat myös monipuolistuneet, ja etenkin maastopyöräily, maastossa yöpyminen ja lumikenkäily kiinnostavat entistä enemmän. 

Lue myös: Oulangan kansallispuistossa tehdään retkietikettiä ja kansallispuiston järjestyssääntöjä tutuiksi

Kilpailut

Uusimmat