Kuva: Shutterstock

Oulu-mitalin n:o 48 teollisuusneuvos Seppo Arposelle

16.06.2021 13:42 - Ari Kettukangas

Seppo Arposella on ollut huomattava rooli pohjoisten alueiden elinvoiman ja pitovoiman kasvattamisessa. Hän on työuransa aikana Kehitysaluerahastossa ja myöhemmin Finnverassa vaikuttanut merkittävästi siihen, että kansallisesti ja erityisesti Pohjois-Suomessa kasvuhakuisten yritysten käyttöön saatiin paras osaaminen ja samalla madallettiin yritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen liittyviä riskejä.

Oulun kaupunginhallitus on myöntänyt Oulu-mitalin n:o 48 teollisuusneuvos Seppo Arposelle. Mitalin myöntämisperusteluissa kaupunginhallitus toteaa, että Seppo Arposella on ollut huomattava rooli pohjoisten alueiden elinvoiman ja pitovoiman kasvattamisessa. Hän on työuransa aikana Kehitysaluerahastossa ja myöhemmin Finnverassa vaikuttanut merkittävästi siihen, että kansallisesti ja erityisesti Pohjois-Suomessa kasvuhakuisten yritysten käyttöön saatiin paras osaaminen ja samalla madallettiin yritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen liittyviä riskejä. Varsinaisten työtehtäviensä ohella Seppo Arponen on vaikuttanut lukuisten Oulun alueen yhtiöiden ja yhteisöjen hallituksissa erityisesti Pohjois-Suomen elinkeinoelämän kehittämiseksi. Erityisen mittavan vapaaehtoistyön Seppo Arponen on tehnyt urheilun parissa mm. Oulun Kärppien puheenjohtajana. Arponen johti myös vuosina 2001–2009 menestyksellä Kärppä-säätiötä, jonka toiminta on painottunut juniorijääkiekkoilijoiden tukemiseen. Arponen on palkittu rauhanturvaajana sekä suomalaisen jääkiekon hyväksi tekemästään työstä lukuisin ansiomerkein. Jyväskylästä taloustieteen maisteriksi valmistunut Seppo Arponen on asunut Oulussa vuodesta 1990 alkaen.

Lue myös: VisitOulu ja Oulun seutu mukaan kestävän matkailun kehittämisohjelmaan – Nallikarin Lomakylälle alueen ensimmäisenä yrityksenä Sustainable Travel Finland -merkki

Kilpailut

Uusimmat