Seppo Arposella on ollut huomattava rooli pohjoisten alueiden elinvoiman ja pitovoiman kasvattamisessa. Hän on työuransa aikana Kehitysaluerahastossa ja myöhemmin Finnverassa vaikuttanut merkittävästi siihen, että kansallisesti ja erityisesti Pohjois-Suomessa kasvuhakuisten yritysten käyttöön saatiin paras osaaminen ja samalla madallettiin yritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen liittyviä riskejä.
Oulun kaupunginhallitus on päättänyt myöntää Oulun hiippakunnan emerituspiispa Samuel Salmelle Oulu-mitalin hänen työstään ja ansioistaan Oulun hiippakunnan pitkäaikaisena piispana sekä merkittävänä kaupungin yhteistyökumppanina vuosikymmenten ajan.