Kuva: Mari Korpua

Oulussa koronaepidemia edelleen laantumassa

14.06.2021 17:55 - Marja Ollakka

Oulu on koronaepidemiassa perustasolla ja epidemia on laantumassa.

Viime viikon uusien tartuntojen määrä pieneni edellisviikon luvuista. Viime viikolla tartuntoja oli neljä ja edeltävällä viikolla kahdeksan. Altistuneiden määrä pieneni myös. Joukkoaltistumisia ei esiintynyt. Viikon tartuntalähteinä olivat ulkomaat ja tuntematon.  Tuntemattomasta lähteestä olevia tartuntoja oli kaksi.

Tällä viikolla rokotetaan Oulussa liki 10 000 1. annosta ja noin 1200 2. annosta koronarokotteita. Rokotusvuorossa ovat tällä hetkellä Oulussa 25-vuotiaat ja sitä vanhemmat henkilöt sekä riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluvat 16-vuotiaat ja sitä vanhemmat henkilöt. Myös sairaanhoitopiiri ja työterveyshuollot rokottavat Oulussa.

Kilpailut

Uusimmat