Kuva: Shutterstock

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston alkoholitarkastajat tarkastivat 59 ravintolaa huhti- ja toukokuussa

28.05.2021 18:05 - Marja Ollakka

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston tehostetussa ravintolavalvonnassa huhti- ja toukokuun aikana havaittiin anniskelupaikoissa, että anniskelu- ja ravintolatoiminta on vastuullista Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun ravitsemisliikkeissä. Tartuntatautilain edellyttämiä suunnitelmia ja niiden tiivistelmiä puuttuu kuitenkin yhä useista alueen ravintoloista. Aluehallintoviraston alkoholitarkastajat tarkastivat yhteensä 59 ravintolaa.

Valtioneuvoston asetuksen mukaisesti ravintoloiden sisätiloissa liikkuminen on rajoitettua. Tämän vuoksi asiakkailla ei ole ravintoloissa lupa muun muassa tanssia, pelata biljardia, keilata, heittää dartsia, siirtyä pelikoneelle pelaamaan tai karaoke-esiintymispaikalle laulamaan.

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto määräsi valvontakäynneillään viiden ravintolan biljardipöydät käyttökieltoon. Lisäksi karaoken laulaminen esiintymislavalta kiellettiin yhdessä tarkastuskohteessa. Näiden lisäksi kolmessa paikassa ravintolahenkilökuntaa ohjeistettiin erikseen ohjaamaan asiakkaat istumaan omilla paikoillaan.

Tartuntatautilain mukainen suunnitelma sekä sen tiivistelmä asiakkaille puuttui kaikkiaan 32 ravintolasta. Lisäksi jo laadittujen suunnitelmien päivittämisestä annettiin ohjausta yksittäisissä ravintoloissa.

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston toiminta-alueen ravintoloissa koronaviruspandemian vaatimat toimintatapojen muutokset on tiedostettu ja toimenpiteitä on tehty asiakasturvallisuuden parantamiseksi. Käsien desinfiointimahdollisuus oli tarjolla yhtä lukuun ottamatta kaikissa ravintoloissa ja siivousta oli useimmissa paikoissa tehostettu. Viidessä ravintolassa oli puutteita tartuntapintojen siisteyden osalta. Aukioloa ja anniskeluaikaa koskevat rajoitukset olivat tiedossa kaikissa tarkastetuissa kohteissa.

Suunnitelmiin liittyvien puutteiden osalta aluehallintoviraston tarkastajat antoivat ohjausta suunnitelmien tekemiseen ja päivittämiseen. Aluehallintovirasto seuraa puutteiden korjaamista jälkitarkastuksilla.

Lue myös: Törkeän ylinopeuden ja törkeän rattijuopumuksen yhdistelmä Limingassa

Kilpailut

Uusimmat