Kuva: Pixabay

Yksi uusi koronan joukkoaltistuminen amerikkalaisen jalkapallon joukkueessa Oulussa

21.03.2021 11:05 - Ari Kettukangas

Joukkueessa altistuneet eivät ole vielä karanteeniin asetettujen lukumäärässä laskettuna, koska kontaktointi on kesken. Jokaiseen altistuneeseen ollaan henkilökohtaisesti yhteydessä. Oulun kaupunginsairaalan tartuntaryppääseen ilmaantui eilen yksi jatkotartunta A2-osastolta, positiivisen näytteen antaneelta ei ole oletettavissa jatkoaltistumisia.

Oulussa on todettu eilen yksi uusi joukkoaltistuminen amerikkalaisen jalkapallon joukkueessa. Joukkueessa altistuneet eivät ole vielä karanteeniin asetettujen lukumäärässä laskettuna, koska kontaktointi on kesken. Jokaiseen altistuneeseen ollaan henkilökohtaisesti yhteydessä. Oulu on edelleen epidemian toiseksi pahimmalla tasolla eli kiihtymisvaiheessa. Uusien tartuntojen kasvuvauhti on kuitenkin hidastunut. Pohjoisen hiihtolomien vaikutus kaupungin epidemiatilanteeseen ei ole vielä näkyvissä. Etelä-Suomen heikkenevä epidemiatilanne muuntoviruksen vaikutuksesta odotetaan vaikuttavan Oulunkin epidemiatilanteeseen sitä heikentäen huhti-toukokuun aikana. Oulun kaupunginsairaalan tartuntaryppääseen ilmaantui eilen yksi jatkotartunta A2-osastolta, positiivisen näytteen antaneelta ei ole oletettavissa jatkoaltistumisia.

Lue myös: THL keskeytti tilapäisesti AstraZenecan koronavirusrokotteen käytön - rokotteen syytä kahteen aivolaskimotukokseen tutkitaan

Kilpailut

Uusimmat