Kuva: Yle / Mona Salminen

Blind Channel -stipendirahasto Oulun musiikkikulttuurin edistämiseksi

01.03.2021 14:36 - Marja Ollakka

Oulun kaupunki perustaa Blind Channel -yhtyeen nimeä kantavan stipendirahaston, arvoltaan 2000 euroa.

Viime vuosien aikana Oulusta on noussut sekä kansallisesti että kansainvälisesti tunnettuja artisteja, joita kaikkia yhdistää yhteiset juuret Oulun musiikkikasvatukseen ja -kulttuuriin. Tämä osoittaa, että Oulun kaupungissa on hyvät mahdollisuudet kehittää itseään musiikin parissa sekä tavoitella omia unelmiaan tällä tärkeällä kulttuurin alalla. Suomen tuore euroviisuedustaja Blind Channel on esimerkki siitä, että musiikkikulttuuria sekä musiikkikasvatusta on tärkeää tukea myös jatkossa Oulun kaupungissa.

Oulun kaupunki perustaa Blind Channel -yhtyeen nimeä kantavan stipendirahaston, arvoltaan 2000 euroa. Stipendin avulla Oulun kaupunki osoittaa halukkuutensa auttaa ja motivoida Oulun alueen musiikintekijöitä, jotta tulevaisuudessakin kaupungista voisi nousta menestyviä musiikkialan toimijoita. Stipendirahaston avulla yhtye aikoo edistää musiikkikulttuurin toimintaa Oulussa ja haluaa auttaa alueen musiikintekijöitä mahdollisimman suoraan. Kaupunki ja eri tahot voivat jatkossa myös kartuttaa rahaston pääomaa sen tarkoituksen toteuttamiseksi.

Oulun kaupunki sekä yhtye toivoo, että tämä stipendi rohkaisee erityisesti nuoria tavoittelemaan omia unelmiaan musiikin parissa.

Kilpailut

Uusimmat