Kuva: Pixabay

Raskas liikenne tehosyynissä

09.02.2021 09:00 - Jussi Häkkilä

Poliisi valvoo tehostetusti raskasta liikennettä tällä viikolla koko maassa.

Poliisi valvoo tehostetusti raskasta liikennettä tällä viikolla koko maassa. Valvontaa kohdennetaan aiemmilla valvontajaksoilla havaittuihin selkeimpiin epäkohtiin kuten ajo- ja lepoaikojen noudattamiseen, kuorman varmistamiseen sekä ajoneuvojen kuntoon.
Valvonnassa puututaan lisäksi mm. puhelimien, tablettien ja kannettavien tietokoneiden käyttöön ajon aikana sekä näkökentän esteisiin kuten kojelaudan päälle rakennettuihin ja asennettuihin tasoihin, erityisesti sellaisiin esineisiin ja näköesteisiin, jotka haittaavat kuljettajan näkyvyyttä ajosuunnassa oikealle.
Tehovalvontaan osallistuvat kaikki poliisilaitokset. Valvontajakso on samalla osa Euroopan liikennepoliisiverkoston Euroopan laajuista valvontateemaa.
Onnettomuustietoinstituutin mukaan toissa vuonna korvattiin liikennevakuutuksesta 3291 onnettomuutta, jossa oli osallisena raskas ajoneuvo. Näistä 670:ssa tapauksessa raskas ajoneuvo oli myös onnettomuuden aiheuttaja.
Viime vuoden vastaavalla raskaan liikenteen valvontajaksolla tarkastettiin 1 402 ajoneuvoa. Tuolloin havaittiin pelkästään 310 ajo- ja lepoaikoihin sekä ajopiirtureihin liittynyttä rikettä.

Lue myös: Poliisi valvoo pikkujoululiikennettä

Kilpailut

Uusimmat