Kuva: Jussi Häkkilä

Poliisi valvoo yleistä järjestystä ja turvallisuutta Itsenäisyyspäivänä - kokoontuvia henkilömääriä noudatettava

06.12.2020 11:46 - Ari Kettukangas

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on kieltänyt tartuntalain nojalla toimialueensa kuntien alueella kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset. Päätös on voimassa 18. joulukuuta saakka. Henkilömäärän jäädessä 10:een tai sen alle, niitä voi kuitenkin järjestää rajoitetusti noudattaen opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen terveysturvallisuusohjetta. Poliisi on tietoinen joistakin suunnitteilla olevista mielenosoituksista ja muista tapahtumista, joita on ajateltu järjestettäväksi rajoituspäätöksestä huolimatta.

Poliisi valvoo yleistä järjestystä ja turvallisuutta Itsenäisyyspäivänä. Oulun poliisilaitos toivoo ihmisiltä vastuullista ja turvallista itsenäisyyspäivän juhlintaa koronaviruspandemian kourissa. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on kieltänyt tartuntalain nojalla toimialueensa kuntien alueella kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset. Päätös on voimassa 18. joulukuuta saakka. Henkilömäärän jäädessä 10:een tai sen alle, niitä voi kuitenkin järjestää rajoitetusti noudattaen opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen terveysturvallisuusohjetta. Poliisi on tietoinen joistakin suunnitteilla olevista mielenosoituksista ja muista tapahtumista, joita on ajateltu järjestettäväksi rajoituspäätöksestä huolimatta.

Lue myös: Päivittäisten koronatartuntojen määrä on kasvanut alkuviikosta Oulussa - suositusten noudattaminen erittäin tärkeää myös itsenäisyyspäivän juhlinnassa

Kilpailut

Uusimmat