Vuoden 2020 Rotuvaariksi valittiin Sari-Helena Forsman

12.08.2020 14:30 - Ari Kettukangas

Rotuvaarin arvonimi myönnetään ansioituneelle henkilölle, joka on aktiivisesti toiminut Oulun keskustassa ja ratkaisevalla tavalla ollut kehittämässä sen toimintaa. Sari-Helena Forsman on tehnyt mittavaa uraa ravintoloitsijana Oulun keskustassa jo vuodesta 1989 lähtien. Yritystensä aktiivisen kehittämisen ja päivittäiseen asiakaspalveluun osallistumisen lisäksi Sari-Helena Forsman on osallistunut aktiivisesti Oulun keskustan kehittämiseen mm. Oulun Liikekeskus ry:n jäsenenä ja työskentelemällä eri työryhmissä.

Oulun Liikekeskus ry:n hallitus on valinnut 35. Rotuvaariksi Sari-Helena Forsmanin. Rotuvaarin arvonimi myönnetään ansioituneelle henkilölle, joka on aktiivisesti toiminut Oulun keskustassa ja ratkaisevalla tavalla ollut kehittämässä sen toimintaa. Sari-Helena Forsman on tehnyt mittavaa uraa ravintoloitsijana Oulun keskustassa jo vuodesta 1989 lähtien. Tekeminen jatkuu edelleen liiketoimintaa uudistaen ja kehittäen. Esimerkkinä ponnisteluista on mm. Ravintola Pannu, joka avattiin laman keskellä uuteen Pekurin kiinteistön kellaritilaan yhdessä Sari-Helenan veljen Sepon kanssa 1992. Ravintola Pannu toimii edelleen samoissa tiloissa. Perinteiseen Puistolan taloon avattiin Ravintola Puistola talouskriisin mainingeissa 2009 ja myöhemmin vuonna 2015 kellarikerrokseen myös vuonna 1979 ensimmäisen kerran avattu Artesaanipizzeria Cantina. Uutena mahdollisuutena Sari-Helena Forsman näki remontoidun ja uudistetun Oulun Kauppahallin. Huomenna Kauppahallissa avataan Puistola Bakery -myymälä. Yritystensä aktiivisen kehittämisen ja päivittäiseen asiakaspalveluun osallistumisen lisäksi Sari-Helena Forsman on osallistunut aktiivisesti Oulun keskustan kehittämiseen mm. Oulun Liikekeskus ry:n jäsenenä ja työskentelemällä eri työryhmissä. Sari-Helena on MARA-alan Mara Ry:n Oulun alueyhdistyksen johtokunnan jäsen ja Oulun Yrittäjien hallituksen jäsen ja kuntapäätöksentekoon hän osallistuu yhdyskuntalautakunnan varajäsenenä. Oulun kaupungin Stiiknafuulia-yrittäjäpalkinto myönnettiin Sari-Helena Forsmanille vuonna 2018. 

Lue myös: Oulun toista tekojääkenttää rakennetaan Pateniemeen

Kilpailut

Uusimmat