Kuva: Shutterstock

Oulun toista tekojääkenttää rakennetaan Pateniemeen

12.08.2020 13:36 - Ari Kettukangas

Mikäli kokemukset myös Pateniemen kentästä ovat hyvät ja rahoitus järjestyy, liikuntapalvelut kaavailee tekojääkenttien rakentamista tulevaisuudessa myös Castreniin ja Kaakkuriin.

Oulun toisen tekojään rakentaminen Pateniemen urheilukeskukseen etenee suunnitellusti. Sahanhoitajantielle valmistuu syksyn aikana yleisöluistelualue sekä kaukalo, joka tulee myöhemmin varauskäyttöön. Luistelijoilla on käytössään neljä pukuhuonetta. Pateniemen tekojääkenttä on kooltaan 4400 neliömetriä. Oulun ainoana tekojäänä tähän mennessä toiminut, vuonna 1997 valmistunut 7000 neliömetrin suuruinen Raksilan tekojääkenttä. Pateniemessä on aiemmin sijainnut luonnonjääkenttä. Tekojääkentän avulla halutaan parantaa jäälajien harrastusmahdollisuuksia myös lauhojen talvien aikana. Tekojääkentän rakentamisen myötä luovutaan joistakin vähemmälle käytölle jääneistä luonnonjääkentistä. Raksilan tekojää on ollut hyvin suosittu niin varattavissa olevien vuorojen osalta kuin yleisöluisteluaikoinakin. Mikäli kokemukset myös Pateniemen kentästä ovat hyvät ja rahoitus järjestyy, liikuntapalvelut kaavailee tekojääkenttien rakentamista tulevaisuudessa myös Castreniin ja Kaakkuriin.

Lue myös: Poliisi valvoo liikennettä koulujen läheisyydessä

Kilpailut

Uusimmat