Kuva: Iina Juntunen

Nuorten liikkuva kohtaamispaikka Wauto aloittaa Ylivieskassa

20.05.2020 12:41 - Ari Kettukangas

Liikkuvalla nuorisotyöllä mennään sinne, missä nuoret viettävät aikaansa. Samalla tuodaan turvallisia aikuisia ja ajanviettopaikka lähemmäksi nuoria. Normaalisti tarjolla on kahvia, pelejä ja juttuseuraa sekä tarvittaessa kohdennettua tukea ja ohjausta, mutta poikkeusoloissa wautotoiminta aloitetaan pelkästään nuorten ulkokohtaamisilla turvavälit ja hygienia muistaen. Wauto valitsee pysäkkinsä nuorten liikkumisen ja toiveiden mukaan, ja tarkoitus on liikkua pitkin Ylivieskaa useampana päivänä viikossa koko kesän ajan.  Wautot omistaa ja niiden toimintaa koordinoi Aseman Lapset ry. Ylivieskassa toiminnasta vastaa kaupungin nuorisopalvelut yhteistyössä muiden paikallisten kumppanien kanssa. 

Matkailuautosta liikkuvaksi nuorten kohtaamispaikaksi muunnettu Walkers-auto eli Wauto aloittaa työnsä Ylivieskassa toukokuun lopussa. Leijonaksi nimetty auto on yksi viidestä eri puolilla Suomea toimivasta Wautosta. Leijona ajelee Ylivieskassa kohdaten nuoria myös kaupungin reuna-alueilta ja sivukyliltä. Koronan takia Wauton sisätilat eivät toistaiseksi ole käytössä normaaliin tapaan ja toistaiseksi nuoria kohdataan pääsääntöisesti auton ulkopuolella. Liikkuvalla nuorisotyöllä mennään sinne, missä nuoret viettävät aikaansa. Samalla tuodaan turvallisia aikuisia ja ajanviettopaikka lähemmäksi nuoria. Normaalisti tarjolla on kahvia, pelejä ja juttuseuraa sekä tarvittaessa kohdennettua tukea ja ohjausta, mutta poikkeusoloissa wautotoiminta aloitetaan pelkästään nuorten ulkokohtaamisilla turvavälit ja hygienia muistaen. Wauto valitsee pysäkkinsä nuorten liikkumisen ja toiveiden mukaan, ja tarkoitus on liikkua pitkin Ylivieskaa useampana päivänä viikossa koko kesän ajan.  
Wautot omistaa ja niiden toimintaa koordinoi Aseman Lapset ry. Ylivieskassa toiminnasta vastaa kaupungin nuorisopalvelut yhteistyössä muiden paikallisten kumppanien kanssa.  Toimintakausi Ylivieskassa päättyy elokuun lopussa.  

Lue myös: Oulun joukkoliikenteessä siirrytään kesäaikatauluihin 1. kesäkuuta

Kilpailut

Uusimmat