Kuva: Poliisi

Hallitus jatkaa poikkeusoloihin liittyviä toimia 13. toukokuuta saakka

31.03.2020 10:37 - Jussi Häkkilä

Hallitus päätti eilen jatkaa koronavirustartuntojen leviämisen hidastamiseksi ja riskiryhmien suojelemiseksi aiemmin päätettyjä rajoitustoimia 13. toukokuuta saakka.

Hallitus päätti eilen jatkaa koronavirustartuntojen leviämisen hidastamiseksi ja riskiryhmien suojelemiseksi aiemmin päätettyjä rajoitustoimia 13. toukokuuta saakka.

Varhaiskasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen rajoitukset siis jatkuvat kuukaudella eri kouluasteilla. Opetuksen poikkeusjärjestelyjä varaudutaan samalla jatkamaan lukukauden loppuun asti, jos epidemian rajoittaminen sitä vaatii.

Hallitus päätti myös aloittaa pikaisesti valmistelut pohjois- ja länsirajaliikenteen tiukentamiseksi epidemiatilanteen vuoksi, sekä laivaliikenteen henkilö- ja matkustajaliikenteen lopettamiseksi, lukuunottamatta tavara- ja rahtiliikennettä.

Hallitus antaa tänään eduskunnalle ravintoloiden, kahviloiden ja anniskelupaikkojen sulkemista koskevan asetuksen. Sulkemisen tarkoituksena on suojata väestöä ja turvata yhteiskunnan toiminta. Aukiolon rajoittaminen on voimassa toukokuun loppuun saakka, mutta ruoan ulosmyynti on mahdollista.

Kilpailut

Uusimmat