Kuva: Lapin rajavartiolaitos

Nuorttijoen riippusilta romahtanut Urho Kekkosen kansallispuistossa

21.01.2020 12:22 - Jussi Häkkilä

Nuorttijoen ylittävä Kolsankosken riippusilta Urho Kekkosen kansallispuiston itäosassa Savukoskella on romahtanut kertyneen lumen painosta.

Nuorttijoen ylittävä Kolsankosken riippusilta Urho Kekkosen kansallispuiston itäosassa Savukoskella on romahtanut kertyneen lumen painosta. Romahtaminen ei aiheuttanut henkilövahinkoja. Romahtamisen havaitsi Lapin rajavartiolaitoksen partio eilen, ja tieto saavutti Metsähallituksen tänään. Silta on syrjäisessä osassa kansallispuistoa, eikä sitä talvella juuri käytetä. 
Nuorttin sillalle annettiin kolme vuotta sitten käyttörajoitus. Sillalla saa kulkea vain yksi henkilö kerrallaan eikä sillan yli saa ajaa moottorikelkalla tai mönkijällä. Lisäksi todettiin, että silta tulee uusia viiden vuoden kuluessa.
Paikalle tulee uusi silta, ja sen rakentaminen aloitetaan tänä vuonna eduskunnan vuoden 2018 joulukuussa myöntämällä 300 000:n euron lisämäärärahalla. Metsähallituksen Luontopalvelut vie sillan päihin ja muualle lähimaastoon sekä ympäristön autio- ja varaustupiin tiedon sillan romahtamisesta mahdollisimman pian. 
Toissa vuonna tarkastettiin kaikki 33 Metsähallituksen Luontopalvelujen riippusiltaa. Niistä Torisenon silta Enontekiöllä on käyttökiellossa.

Lue myös: Metsähallituksen riippusiltojen tarkastuksessa ei havaittu suuria puutteita

Kilpailut

Uusimmat